Heräsi tässä eräänä iltana kotona keskustelu, joka johti loistaviin määritelmiin. Vertasin ympäristömyönteistä elämäntapaa uskontoon. Vertaus ei ole ihan uusi keksintö, hoksasin jo joskus ensimmäisinä opiskeluvuosina tämän lähes aukottoman analogian.
Ympäristöheräämiseni tapahtui opiskelujen alkuvaiheessa, jolloin opintoihin liittyvien faktojen perusteella ymmärsin, ettei nykyinen elämäntapamme ja ihmisten määrä ole kestävä. Maapallo ei vain yksinkertaisesti kestä meitä. Jotain on tehtävä, jos haluamme varmistaa maapallon säilymisen elinkelpoisena. Faktoja tästä asiasta on lukuisia: Maailman tila -katsaukset, IPCC:n raportit ilmaston lämpenemisestä, Kasvun rajat, erilaisten jalanjälkien laskugeneraattorit...
Olen kuullut erään uskovan puhuvan syntymäpäivästään - eli siitä päivästä jolloin tuli uskoon. Puhutaan heräämisestä, uskoon tulemisesta. Minä en ihan päivää voi määritellä, mutta vuoden-puolenvuoden tarkkuudella kuitenkin. Osa taas kasvaa tällaisessa ympäristössä ja sitä kautta arvot siirtyvät. Usein kasvatuksen kautta tullutta ajatusmallia toki kyseenalaistetaan kriittisesti. Joskus se muuttuu, usein ehkä ei.
Huomasin, että on muitakin samalla tavalla ajattelevia asiasta huolestuneita ihmisiä.Ympäristöuskovaisten kanssa on mukava olla ja viettää aikaa, koska he eivät kyseenalaista faktoja ja halua parantaa maailmaa. Paikoin on vaikea ymmärtää muiden tapaa nähdä maailma. Hyväksyä, ettei kaikkia kiinnosta maapallon tulevaisuus. Samalla lailla voisi kirjoittaa myös uskonnosta - oman porukan kanssa on hyvä olla. On vaikea ymmärtää, miksi ihmiset eivät halua taivaaseen ja usko siksi Jumalaan.
Molemmissa porukoissa löytyy eritasoista sitoutumista. Fundamentalisti(ympäristö)uskovaiset eivät voi hyväksyä muita tapoja elää. Faktojen ja arvojen kyseenalaistaminen on kiellettyä ja johtaa suuttumukseen & suvaitsemattomuuteen. Realistit ymmärtävät, että ihmiset ovat erilaisia ja kaikki eivät ajattele sekä toimi samalla tavalla. Silti omasta näkemyksestä ja siitä johtuvista elämäntavoista pyritään omassa elämässä pitämään kiinni. Tapakristityt tai tapahipit (uusi termi!) toimivat puolestaan ko. ajatusmallin asettamien normien mukaan ilman suurempia intohimoja. Niin on hyvä toimia - ei tule sanomista ja se on sosiaalisesti suotavaa tai muodikasta.
Hoksattuani uskontoanalogian, olen pyrkinyt tarkkailemaan toimiani ja ajatuksiani. En halua olla ympäristöfundamentalisti. Haluan perustaa omat elämäntapani faktoille ja tehdä valintoja perustuen siihen, mikä on oikeasti ympäristön kannalta hyödyllistä. Toivon, että mahdollisimman moni tekisi niin. Mutta tuomitsemisen tie ei johda mihinkään.
Ympäristöheräämiseni tapahtui opiskelujen alkuvaiheessa, jolloin opintoihin liittyvien faktojen perusteella ymmärsin, ettei nykyinen elämäntapamme ja ihmisten määrä ole kestävä. Maapallo ei vain yksinkertaisesti kestä meitä. Jotain on tehtävä, jos haluamme varmistaa maapallon säilymisen elinkelpoisena. Faktoja tästä asiasta on lukuisia: Maailman tila -katsaukset, IPCC:n raportit ilmaston lämpenemisestä, Kasvun rajat, erilaisten jalanjälkien laskugeneraattorit...
Olen kuullut erään uskovan puhuvan syntymäpäivästään - eli siitä päivästä jolloin tuli uskoon. Puhutaan heräämisestä, uskoon tulemisesta. Minä en ihan päivää voi määritellä, mutta vuoden-puolenvuoden tarkkuudella kuitenkin. Osa taas kasvaa tällaisessa ympäristössä ja sitä kautta arvot siirtyvät. Usein kasvatuksen kautta tullutta ajatusmallia toki kyseenalaistetaan kriittisesti. Joskus se muuttuu, usein ehkä ei.
Huomasin, että on muitakin samalla tavalla ajattelevia asiasta huolestuneita ihmisiä.Ympäristöuskovaisten kanssa on mukava olla ja viettää aikaa, koska he eivät kyseenalaista faktoja ja halua parantaa maailmaa. Paikoin on vaikea ymmärtää muiden tapaa nähdä maailma. Hyväksyä, ettei kaikkia kiinnosta maapallon tulevaisuus. Samalla lailla voisi kirjoittaa myös uskonnosta - oman porukan kanssa on hyvä olla. On vaikea ymmärtää, miksi ihmiset eivät halua taivaaseen ja usko siksi Jumalaan.
Molemmissa porukoissa löytyy eritasoista sitoutumista. Fundamentalisti(ympäristö)uskovaiset eivät voi hyväksyä muita tapoja elää. Faktojen ja arvojen kyseenalaistaminen on kiellettyä ja johtaa suuttumukseen & suvaitsemattomuuteen. Realistit ymmärtävät, että ihmiset ovat erilaisia ja kaikki eivät ajattele sekä toimi samalla tavalla. Silti omasta näkemyksestä ja siitä johtuvista elämäntavoista pyritään omassa elämässä pitämään kiinni. Tapakristityt tai tapahipit (uusi termi!) toimivat puolestaan ko. ajatusmallin asettamien normien mukaan ilman suurempia intohimoja. Niin on hyvä toimia - ei tule sanomista ja se on sosiaalisesti suotavaa tai muodikasta.
Hoksattuani uskontoanalogian, olen pyrkinyt tarkkailemaan toimiani ja ajatuksiani. En halua olla ympäristöfundamentalisti. Haluan perustaa omat elämäntapani faktoille ja tehdä valintoja perustuen siihen, mikä on oikeasti ympäristön kannalta hyödyllistä. Toivon, että mahdollisimman moni tekisi niin. Mutta tuomitsemisen tie ei johda mihinkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti