Amerikassa kaikki on suurta

Niin kuin sipulit ja asuntoautot. Positiivista amerikkalaisessa unelmassa oli yritteliäisyys - se, että tehtiin töitä ja pyrittiin palvelemaan asiakasta. Liian usein vaikuttaa siltä, ettei suomalainen sosiaaliturvasysteemi kannusta vastaavaan lainkaan. Eniten kannattaa olla tekemättä mitään (tai no, ehkä täyttää päivärahahakemus).

Autoilun ihmemaasta ei turhaan puhuta. Portland (OR) teki tosin vakuuttavan ja positiivisen poikkeuksen tähän kuvaan pyöräkaistoineen ja bussien pyöränkuljetustelineineen. Kaupungista riippuen autoilua oli kuitenkin paljon tai tosi paljon. Ehkä kuvaavinta oli tutun valittelu siitä, kun yksi kauppa joutui lopettamaan kannattamattomana. Hänen mukaansa se johtui siitä, että kauppa oli muuttanut sellaiseen paikkaan, johon ei päässyt autolla ihan viereen. Suurin osa liikkeistä ihan ydinkeskustoja lukuunottamatta oli tosiaan sijoitettu parkkipaikkojen keskelle omaksi rakennuksekseen.

Kohtuullisen kokoinen matkailuauto ja pienempiä ajoja varten pikkuauto perässä.

Eräänä aamuna käytiin lenkillä Salt Lake Cityssä. Toiveikkaasti katsottiin kartasta, että lähistöllä on kaksi viheraluetta. Hölkkäiltiin ekalle: golf-kentän verkko siinsi talojen välistä. Käveltiin toiselle: golf-kenttä. Sitten käveltiin vilkkaan, yhteensä kuusikaistaisen tien viertä. Sen jälkeen hieman vielä poukkoilua omakotitaloalueen kaduilla. Lenkin saldo: hiki, hyvän verran kävelyä, ahdistusta autoista ja vihreettömyydestä sekä kiitollisuus suomalaiselle kaavoitukselle.

Kasvissyöjänä reissussa oli yllättävän helppoa. Vain parissa ravintolassa niin USAssa kuin Meksikossa ei ollut kasvisvaihtoehtoa ruokalistalla. Keittiö kuitenkin teki varsin hyvän kasvisruoan pyynnöstä. Nälkää ei ole tarvinnut nähdä - päinvastoin. Annoskoot USAssa olivat todella isoja, mutta onneksi annoksen puolittaminen tai jämien mukaanottaminen oli vaivatonta ja tavallista.

Iso sipuli, taustalla isoja valkosipuleita.

Sokeriyliannostus oli lähellä. Sitä tuntui olevan joka ruoassa, ja paljon: pikapuurohiutaleissa, leivässä, muroissa. Jenkkihotellien aamiaiset olivat tässä suhteessa parhaita, tarjolla oli ylisokeroitua pikapuuroa, muffinsseja, suklaamuroja ja keksejä. Samalla jäin miettimään, että olikohan tutkittu sokerin ja keskivartalolihavuuden yhteyttä. Ilmeisesti on, mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen aikuisiän diabeteksen, sokeriaineenvaihdunnan mahdollisen häiriöiden ja metabolisen oireyhtymän vuoksi. Sen sijaan korkeaa verenpainetta tällä mantereella vältetään ahkerasti vähäisellä suolankäytöllä.

Häämatkareissailun yhteenveto: neljä viikkoa USAssa, autoilua, vaellusta Yosemitessa, amerikkalaiset häät, Las Vegas -elämän ihmettelyä, sukulointia, kaksi viikkoa Meksikossa, partiokoti Our Cabana, Jukatanin niemimaa, maya-temppeleitä, perhevierailu couch-surfing merkeissä, rantaelämää, valashaiden kanssa uimista, kotimatkaa Cancunin ja New Yorkin kautta.

Kunnallisvaaliehdokas

Lupauduin juuri Vihreän Liiton kunnallisvaaliehdokkaaksi Kajaanissa.

Päätöstä tuli pohdittua ihan kiitettävän paljon. Haluanko politiikkaan? Onko puolue hyvä?

Haluan politiikkaan, koska haluan osaltani vaikuttaa siihen, mihin tämä maailma on menossa. Ja tämä tuntuu minun tavaltani. Ei varmasti helpolta semmoiselta. Mutta minulle helpommalta, kuin sivustaseuraaminen.

Puolueen valinta pitäen Kajaanin ja Kainuun realitetteetit mielessä mietitytti hieman. Koen kuitenkin, että Vihreät on paras puolue. Puolueella on hyvä, pitkän tähtäimen näkemys siitä, minkälainen on hyvä yhteiskunta. Vaikuttaa, että muiden puolueiden tähtäin on aina seuraavissa vaaleissa tai muutamassa vuodessa.

Miksi minut kannattaisi valita valtuustoon?
1. Uutta ja nuorta verta tarvitaan
2. Paluumuuttajuus
3. Palo vaikuttaa asioihin, etenkin Kajaanissa
4. Asiantuntijuus ympäristöasioissa
5. Kajaani houkuttelevaksi ja kestäväksi
6. Muu, mikä? Ehdotuksia otetaan vastaan.

Varsinaisen vaalityön pariin sitten syyskuun puolivälissä, kunhan on ensin nähty ja koettu Yhdysvaltain länsirannikko sekä Meksiko. 

Kajaani, kotikaupunkini

Jo kolme viikkoa kajaanilaisena, kymmenen vuoden tauon jälkeen. Täällä on tosi mukava olla. Innostus saattaa johtua uuteen kullttuurin adaptoitumisen ensimmäisestä vaiheesta, ihastumisesta. Seuraavat ovat sitten ärsyyntyminen ja sen jälkeen sopetuminen. Katsotaan, mutta nyt saa ja pitää nauttia ihastusmisvaiheesta.

Liikkuminen

Polkupyörä. Muuta ei juuri tarvita. Autoa ehkä joskus, mutta kuittaantuu monesti kimppakyyteinä. Ja onneksi pariin autoon on laina-optio. Täällä etäisyydet ovat hengästyttävän lyhyet. Helsinkiin tottuneena sitä varaa 15 minuuttia keskusta-alueen toiselle laidalle menemiseen ja sitten pölähtääkin sinne 5 minuutissa. Pyörätiet ovat hyvässä kunnossa ja niitä on paljon. Autoliikennettä on kuitenkin aina niin vähän, ettei kadulla ajaminen kauhistuta. Aivan mahtavaa!

Loistava kulkupeli

Syöminen

Kasvissyöjänä saattaa paikoin olla haastavaa. Helsingissä on tottunut niin hyvälle - aina joka paikassa on tarjolla kasvisruokaa. Täälläkin yleensä suhteellisen hyvin. Yksi harvoista viimeaikaisista ravintolakokemuksista Kajaanissa sattui kuitenkin ravintolaan (Sulo), jossa ei ollut tarjolla kasvisvaihtoehtoa. Lukuisia herkullisia burgereita kyllä. Kiinniolevan naapuriravintolan (Herman) listalta löytyi kuitenkin herkullinen kasvisannos, jonka toimitus onnistui erinomaisesti.

Asuminen

Puuhastelijan paratiisi -talomme on ihana. Paljon puuhaa, mutta ehkä tästä vielä hyvä tulee. Talo on siis rakennettu vuonna 56, eikä sitä ole juurikaan remontoitu. Tontti on iso ja kulmalla on kasvimaa. Talo lämpiää maalämmöllä. Sähkönkulutuksessa saan varmasti tottua uusiin tuhatlukuihin, mutta kaukolämmön puuttuessa kuitenkin paras vaihtoehto.

Kasvimaa - perunaa, hernettä, porkkanaa... :)

Ihmiset

Onkohan minulla vähän liian vaaleanpunaiset silmälasit, vai oikeanlainen 'pessimisti harvoin pettyy' -asenne. Minusta kainuulaiset ihmiset ovat mukavia, välittömiä ja aitoja. Hommat hoituvat, puheille uskalletaan ruveta. Ei ole kovin kiire, eikä kamala stressi. Saattaahan täällä vaikka viihtyäkin.

Työ

Yllätyin todella, että Kajaanissa / Kainuussa on oikeasti useampi hyvä työmahdollisuus minun suhteellisen kapea-alaiselle koulutukselleni & työkokemukselleni. Ympäristö DI:tä toki tarvitaan, mutten olisi arvannut, että täälläkin voi puolen vuoden aikana olla pari potentiaalista paikkaa auki. Hyviä kehitelmiä siis on, mutta ei niistä vielä sen enempää.

Ympäristö voi romahtaa jo seuraavina vuosikymmeninä

Uutisoi YLE tänään perustuen Nature-lehdessä julkaistuun juttuun. Minua se ei yllättänyt. Yllättyikö joku?

Minut se sai ainakin taas hetkeksi pohtimaan tämän maailmanmenon mielettömyyttä. Eniten ollaan huolissaan kreikkalaisten äänestystuloksesta muutaman viikon päästä ja sen vaikutuksesta euron ja ehkäpä EU:nkin tulevaisuuteen. Tai ollaan sitä mieltä, ettei minun, sinun tai meidän tekemisillä ole mitään väliä, kun kiinalaisia on kuitenkin niin paljon havittelemassa länsimaista elintasoa.

Miten me ihmiset voimme olla niin älykkäitä, että saamme rakennettua tällaisen yhteiskunnan ja mitä ihmeellisimpiä asioita. Minulle ehkä konkreettisin insinööritaidonnäytteen ihmettely oli Rautaruukin Raahen tehtaalla, jossa lukuisat vaativat prosessit pyörivät sulavana ketjuna tuottaen kivihiilestä, ilmasta ja rautapelletistä terästä.

Mutta miten meidän älykkyytemme ei kuitenkaan riitä huolehtimaan maapallosta. Miten yhtäkkiä olemme niin tyhmiä, ettemme tee kestäviä ratkaisuja. Kun meille on kerran siunaantunut tai kehittynyt näin paljon älyä, että pystymme kehittämään tällaisenkin hyvinvoinnin ja sellaisenkin terästehtaan - eikö sitä olisi myös sen verran, että pystyisimme huolehtimaan elämän jatkumisesta. Meidän ja muiden lajien.

Palokärki tukkipuiden kimpussa – mitä nyt?

Metsäpalstan kevätkatselmus paljasti jo ennakkoon varoitellusti palokärjen hakkailleen vanhoja kuusipuita. Aikamoisia koloja oli ilmestynyt. Jälkiä havaittiin nyt vasta noin neljässä rungossa, joten laajamittaisesti tuhosta ei ole kyse. Kai. Vielä.

Aikamoisia koloja naputeltu.

Palokärki tulee metsään ruuan perässä. Kuusitukkien ja naavan lisäksi tällä metsäkuviolla ilmeisesti elelee ihan hyvä hyönteisarmeija. Wikipedian mukaan erityisesti muurahaiset ovat palokärjen herkkua. Jossain muussa nettijutussa todettiin, että palokärki syö myös puun kuoren alla olevia hyönteisiä, jotka se paikantaa hyvän kuulonsa avulla.

Lajinmääritys perustui siihen, että kolot ovat runkojen alaosassa, eivät niinkään korkealla puussa. Puuaines tuntui ja näytti laholta, kun sitä hakatusta reiästä koitti. Tämä metsäkuvio on aika pieni, ehkä hehtaarin luokkaa, ja se rajoittuu yhdeltä sivulta tiehen ja muilta muutaman vuoden ikäiseen kuusentaimikkoon.

 

Luonnolliselta näyttävän kolon sisältä paljastui palokärjen nakuttelujälkiä.

Nyt pitäisi päättää, mitä teen. Ihan ensin ajattelin selvittää asiaan hieman esim. metsäntutkimuslaitoksesta. Tämän jälkeen luulen vaihtoehtojen olevan:

1. Avohakkuu ja kuusentaimien istutus (kuviolla ei ole oikeastaan yhtään aluskasvillisuutta, joten luontainen uudistaminen ei nyt taida tulla kyseeseen).
2. En tee mitään. Ajan myötä palokärjen ’tuhot’ eivät varmaan ainakaan vähene. Lahopuun määrän kasvaessa muuttuisiko tämä kuvio sitten suojeltavaksi kohteeksi?

Tässäpäs vasta dilemma. Hyviä vinkkejä otetaan vastaan.

Filosofiana metsieni suhteen olen ajatellut kestävää talouskäyttöä. Hyvin pitkälti myös niiden talousmetsähistorian ja ympäröivien metsäalueiden metsätalouskäytön vuoksi. Metsiä täytyy ja on hyvä suojella. Mutta myös yhtä lailla niiden talouskäyttö tässä maassa on tärkeää. Puuaines on kestävä, hyvä ja ympäristöystävällinen materiaali - käytettiin se sitten sahatavarana, polttopuuna tai paperina. Tämän mahdollistamiseksi tarvitaan talousmetsiä. Tällä hetkellä metsillä tuntuu olevan kaksi ääripäävaihtoehtoa - suojelu tai tehometsätalous. Siihen välille kaivataan kestävää metsätalous -vaihtoehtoa. Osin vaikuttaa hyvältä (kts. aiempi blogikirjoitus Hiihtelyä hangilla), mutta tämän nimenomaisen palokärki-kuvion osalta ehkä ei.

Onko luonnolla itseisarvo?

Pitääkö luontoa suojella sen vuoksi, että luonto itsessään on arvokas? Vai varmistaakseemme sen, että ihminen pystyy elämään täällä jatkossakin?

Minusta luonnolla on itseisarvo. Ihminen on osa luontoa, ei sen yläpuolella. En osaa ajatella, että ihminen jotenkin omistaisi maailman ja hallitsisi sitä. Minusta susi ja valkovuokko ovat arvokkaita itsessään, eivät siksi, että niistä voi olla jotain hyötyä ihmiselle. Toki niistä voi ja saa olla myös hyötyä - sudesta vaikkapa luontokuvaajalle ja valkovuokkomerestä sitä ihastelevalle ihmiselle. Omistan metsää, mutta enemmänkin koen sen niin, että minulla on lupa hyödyntää metsäpalstaani samalla huolehtien sen hyvinvoinnista.

Erämaajärvi Nuuksiossa

Tässäpäs lienee konfliktin perimmäinen syy - ainakin sukulaissetien kanssa keskustellessa. Heille luonto / ympäristö on resurssi, jota ihmisen kuuluu hallita ja hyödyntää. Siitä resurssista pitää ottaa mahdollisimman paljon ja tehokkaasti irti. Kestävyys otetaan huomioon suhteelisen lyhyellä tähtäimellä, koska usko luonnon uudistumiskykyyn ja ihmisen mahdollisuuksiin kehittää teknologiaa on valtava. Omistamisen suoja on korkea - tämä tuli esille myös Saimaan verkkokalastuskiellossa, kun vesialueiden 'omistajat' eivät halunneet luopua kalastusoikeuksistaan.

Lemmenjoen kansallispuisto

Näinhän maailmankuvamme menee (oli se sitten kristillistä perua tai jostain muusta johtuvaa). On sinänsä ihmeellistä, että ihminen - älykäs ja osaava - olento, ei ole kuitenkaan tarpeeksi älykäs huolehtimaan oman lajinsa, saati koko systeemin olemassaolosta. Kun ihmiselle on siunaantunut (tai kehittynyt) näinkin paljon älyä ja osaamista, miksi maailmamme on kuitenkin menossa huonoon suuntaan. Olemme tarpeeksi viisaita ymmärtämään, ettei nykymeno ole kestävää. Mutta miksi emme ole tarpeeksi viisaita muuttamaan rakenteitamme ja omia elintapojamme sen säilyttämiseksi?

Standardihäät

Pääsin iloiseksi yllätyksekseni järjestämään omia häitä ensi kesälle. Yllätykseksi siksi, etten olisi vuosi sitten asiaa osannut todellakaan arvata. Ja iloiseksi siksi, koska on todella mukava elää elämää yhdessä sulhaseni kanssa. Toivon sen välittyvän hääpäivänä, sitä päivää kun ei tarvitsisi suorittaa.

Olen päässyt tutustumaan uuteen mailmaan - en ole nimittäin niitä naisia, jotka ovat lapsesta asti tietäneet hääkakkunsa täytteet ja häämarssinsa säveltäjän. Tämä maailma on toki ihana. Mutta se on myös yllättävän standardoitu. Hääbisneksessä huomaa, että monet ovat valmiita panostamaan ja maksamaan 'once-in-a-lifetime' tapahtumasta. Häät ovat iloinen asia, hääpari on päivän tähti - kaiken pitää olla kunnossa ja täydellistä.

Kaikkea tätä toki ja huomaan omassakin ajattelussa 'höllentymistä', koska onhan nyt kyse ainutkertaisista häistäni. Ja vielä itseasiassa koko lapsuudenperheeni ainutkertaisesta tapahtumasta, koska isoja häitä ei ole aiemmin vietetty.

Kävimme tammikuussa häämessuilla Helsingissä. Samoin olen lukenut pari häälehteä. Jos niiden perusteella suunnittelisimme häämme, saisimme kulutettua paljon rahaa ja luonnonvaroja. Ja stressin kaupan päälle.

Sormukset
Messuilla kultaa ja timantteja. Meillä on poronsarvesta itse tehdyt sormukset - minusta aivan ihanat. Moni tuttavapari on myös valinnut teräksiset kauniin yksinkertaiset sormukset.

Hääpuku
Standardina olkapäät paljaaksi jättävä satiiniunelma eurooppalaiselta suunnittelijalta. Erilaisia vaihtoehtoja - malleja, materiaaleja, värejä - ei ole juuri esillä. Onneksi niitä kuitenkin jonkin verran löytyy etsimällä, ja toki itse tekemällä saisi juuri sellaisen kun haluaisi.

Hääkimppu ja muut koristeet
Todella taidokkaasti sidottu kimppu sekä erillinen heittokimppu - tosin niin viimeisen päälle, ettei minusta näytä enää aidolta. Koristeiden osalta ajattelimme turvautua omiin puutarhoihin ja luonnonmateriaaleihin.

Hääyö
Ylellinen hotellisviitti kuohuviineineen. Me ajattelimme mennä järvenrantamökille Ristijärvelle.

Ruokatarjoilu
Herkullista gourmeeruokaa kampasimpukoineen ja häränfileineen. Onneksemme juhlapaikkamme jo luontaisesti panostaa kainuulaisiin raaka-aineisiin ja riistaruokiin, joten ruokalistan suunnittelu tuntuu sujuvan hyvässä yhteisymmärryksessä.

Morsiamen ulkonäkö
Espanjalainen työkaverini kysyi, että meinasinko käydä solariumissa tai ottaa suihkurusketuksen, kun se on heillä päin tapana. Ehkä meilläkin. En ajatellut. Kampaukseen ja meikkiin sen sijaan ajattelin panostaa. Tosin kampaajakin selosti oma-alotteisesti viisi minuuttia siitä, mikä on optimiajankohta värjätä hiukset ennen häitä. Värjäämättömyys oli vielä ihan ok, katsotaan kuinka shampoon käyttämättömyyteen reagoidaan.

Häämatka
Nyt meilläkin syntyy (hiilidioksidi)päästöjä väistämättä, kun häämatkan viimeinen osa suuntautuu Atlantin toiselle puolelle. Sitä ennen niitä pyritään välttämään mahdollisimman paljon parin viikon vaelluksella.

Ihmeellisintä tässä kaikessa tosiaan on se, kuinka standardoituja häät ovat. Ja näitä standardeja ei ole tehty ympäristönäkökulmasta. Se on todella ihmeellistä, koska jo niin monessa muussa asiassa vaihtoehtoja on olemassa ja ne ovat helposti esillä. Ja ihan takuulla on monia muitakin hääpareja, jotka haluavat omannäköiset häät.