Otin tänään töissä vahingossa ajattelemattomuuttani leivän, jonka välissä oli kinkkua. Minusta pienempi paha tällöin on syödä leipä kinkkuineen kuin heittää se roskiin. Ympäristön kannalta kaikista pahinta kun on hukkaan heitetty ruoka. Eivät ylimääräiset pakkaukset, vaan se, että ruokaa menee roskiin.
Tästä seurasi sitten lounaspöydässä mielenkiintoinen keskustelu. Pohdittiin ja puhuttiin eläinten elinoloista, lisäaineista, lihan tuottamisesta. Se alkoi siitä, että Mekong-joessa kuulema kasvatetaan meilläkin marketeissa myytävää halpaa kalaa, jonka kasvua fasilitoidaan hormoneilla. Tämä kaakkoisaasialainen kala valitettavasti ei ole ainoa esimerkki. Vaikkei suomalaiseen kasvatettuun loheen välttämättä hormoneja tai antibiootteja tungeta, ei sitäkään kovin luonnolliseksi voi sanoa. Esimerkiksi silakkasaaliista suurin osa menee lohien ja turkiseläinten ruuaksi. Miksi ihmeessä me emme voi syödä sitä suoraan?
Erittäin ilahduttavaa kasvissyönnissä on ollut se, ettei minun ole suurimmassa osassa tapauksissa tarvinnut aloittaa keskustelua lihantuotannosta. Se on alkanut itsestään - kasvissyönnin mainittuani. Moni tietää paljon, keskustelun jälkeen yleensä hiukan enemmän. Todellinen välittämiskynnys, eli oman toiminnan muuttuminen, ylittyy kuitenkin harvoin. Mutta tulee ehkä lähemmäs ja ajatus jää muhimaan.
Heittää ruokaa roskiin on epämoraallista, tehotonta ja epätaloudellista samalla ajalla. Hyvää, että olet syönnyt kinkkua.
VastaaPoista