Liian halpaa ruokaa

Paperi-Hesari kirjoitti tänään, että kotitaloudet heittävät ruokaa roskiin 10-15 % kulutetun ruuan määrästä. Ja osuus saattaa olla vieläkin suurempi, koska kyllä minäkin olisin extratarkka, jos minua pyydettäisiin ruokahävikkiäni tutkimusta varten mittaamaan. Uutinen perustuu MTT:n Foodspill -tutkimukseen.

Miksi ruokaa menee roskiin? Arvauksia syistä.

1. Syömisiä ei suunnitella
Ostetaan kaappiin ruokaa, jota ei sitten tulekaan syötyä. Tulikin oltua pidempään töissä, eikä enää ehdi laittaa kunnolla ruokaa. Ruokaa tuli laitettua liikaa, kun ei ollutkaan niin nälkä.

2. Nirsoiluttaa
Vähän rusehtava banaani ei ole hyvää, tai paria keitettyä perunaa ei enää ylihuomenna huvitakaan syödä. Perheessä oleva lapsi ei suostukaan syömään lautaselle laitettua annosta.

3. Ruoka voi olla jo pilalla
Maitoa ei uskalla juoda päiväyksestä seuraavana päivänä, kun se voi sisältää haitallisia bakteereja. Lattialle tippunutta leipäpalaa ei myöskään uskalla syödä.

4. Ei kiinnosta
Ei ole mitään väliä, vaikka ruokaa joutuisikin roskiin.

Kaksi ensimmäistä kategoriaa kuulostavat minullekin tutulta. Kolmatta kategoriaa en ymmärrä lainkaan, luotan haju- ja näköaisteihini. Ainoastaan kerran, ehkä noin 10-vuotiaana, muistan syöneeni homehtunutta suklaakastiketta. Maha oli pari tuntia kipeä, mutta sillä selvittiin. Neljänteen kategoriaan kuuluva kiinnostus on niin suurta, että harvoin ruokaa oikeasti päätyy roskiin. Tässä vielä auttaa samassa kotitaloudessa elävä puoliso, joka on asian suhteen vielä minua paljon tarkempi. Hyvä niin!

Kotitaloudet heittävät suhteessa eniten ruokaa hukkaan (35 %), seuraavana tulee teollisuus (27%), sitten ruokalat & ravintolat (20 %) ja loput 18 % menee kaupalle. Ruuan roskiin päätyminen on ympäristön kannalta todella huono asia. Helposti tulee hätäiltyä turhan pakkaamisen vuoksi, mutta tosiasiassa ehdottomasti tärkeintä on syödä kaikki kotiin kannettu ja lauteselle tuotu / otettu ruoka. Pakkausten ja kuljetusmatkojen osuus ruuan ympäristövaikutuksista on todella pieniä verrattuna itse ruuantuotantoon.

Kahden vuoden kuukuppitesti

Varoitus: Teksti koskee kuukautisia ja vaihtoehtoa terveyssiteille & tamponeille.

Koitin muistaa, milloin aloitin kuukupin käytön. Se oli Pihlajistossa, muttei vielä Herttoniemessä - joten turvallinen arvio on kaksi vuotta. Olisi pitänyt jo aiemmin, ja nyt en enää ajattelekaan muuta vaihtoehtoa. Suosittelen!

Ostin Lunetten kuukuppini Ruohonjuuresta. Alkuopettelun jälkeen sen käyttäminen on sujunut tosi helposti. Minulle riittää yksi tyhjennyskerta päivässä (vaikka vissiin pitäisi vähintään kahdesti), jolloin myös pesen kupin juoksevan veden alla. Harvoin koen tarpeelliseksi käyttää kuukupeille myös myytävää saippuaa. Yleensä kuukautisen käytön jälkeen desinfion kupin kiehuvassa vedessä (noin 3 min). Sitten vain odottamaan seuraavaa kertaa.

Kuppi on niin kätevä ja huomaamaton, että pelkään unohtavani sen. No, ehkä se jossain vaiheessa muistuu sitten mieleen. ;) Lisäksi jätteen määrä on vähentynyt huomattavasti.

Y-sukupolven miljoona mahdollisuutta

Kirjoitin aiemmin Z-sukupolvesta, nyt vuorossa sitten oma Y-sukupolveni. Ja sen miljoona mahdollisuutta. Yksi niistä miljoonasta pitäisi kuitenkin valita ja osata olla valintaansa tyytyväinen. Yhtä hyvin voisin pyrkiä huippuvirkamieheksi Brysseliin kuin perustaa rantabaarin Pulau Tiomanille. Tai lähteä bisnesnaiseksi Singaporeen, New Yorkiin, Shanghaihin... Tai muuttaa takaisin Kajaaniin työskennellen kaivosteollisuuden ympäristöasioiden parissa - tai perustaa lähiruokakaupan. Tai lähteä kiertämään maailmaa pienellä budjetilla, tai vaihtoehtoisesti lähteä vapaaehtoistyöhön Intiaan. Muuttaa jenkkeihin tekemään väitöskirjaa. Muuttaa maalle lammasfarmariksi. Edetä uralla Helsingissä erilaisissa vaativissa tehtävissä.

Osaat varmaan jatkaa listaa itsekin, kun en taida olla ainoa asian kanssa painiskeleva. Vaikka sukupolvellani on kaikki hyvin ja elämä mahdollisuuksia täynnä, on se myös todella haastavaa. Voinko olla nyt onnellinen, koska koko ajan menetän jotain muuta. Jos valitsen nyt asua Helsingissä, en saa kokemusta vapaaehtoistyön tekemisestä Intiassa. Tai jos päätän muuttaa ulkomaille töihin, olisiko sitten ollut kivempi palata kotikaupungin tuttuihin ympyröihin.

Tässä suhteessa edellisillä sukupolvilla on ollut helpompaa. Tavoite on selvästi ollut  'eteenpäin', kohti turvatumpaa ja vauraampaa tulevaisuutta. On ollut selvä edistysaskel lähteä maalta, köyhistäkin oloista, kaupunkiin opiskelemaan itselle hyvä tutkinto turvaten näin hyväpalkkaisen työpaikan loppuelämäksi. Minun sukupolveni alkaa jo kipuilla, koska eteenpäin ei ehkä tarkoitakaan vaurastumista, hyvää tutkintoa ja työpaikkaa. Vaan jotain muuta. Ja kun se joku muu, eli se, mitä haluaa tehdä, pitäisi osata valita itse. Kaikesta siitä, mikä on mahdollista.

Jos hillojakin on helpompi valita kolmesta, kuin kahdestakymmenestä - voi uskoa, että miljoona mahdollisuutta elää elämää tuottaa tuskaa.

Koitan kovasti ajatella mahdollisuuksia positiivisesti - loistavaa, ettei elämääni ole puolestani säädetty ja että saan siitä itse päättää. Valitettavasti maailma muistuttaa liian usein siitä, että kaikilla tällaista mahdollisuutta ei ole. Näin esimerkkinä vast'ikään lukemani kurditytöstä kertova Layla-romaani.

Insinöörimäisen loogisesti seuraavaksi kuunnellaan itseä tunnistaen, mitä haluaa tehdä. Ja tämän jälkeen asiaa toteuttamaan. Toisaalta koitan myös pitää mielessä, että elämää on toivottavasti edessä vielä muutama kymmenen vuotta ja ettei kaikkea mahdollista haluamaansa tarvitse tehdä ennen 30-vuotissynttäreitä.

Onneksi omassa elämässä on paljon mukavia asioita, yhteen palaan piakkoin. Suurempaan ahdistukseen ei ole siis syytä ja tämän tekstin innoittajana omien ajatusten lisäksi ovat olleet keskustelut muutaman Y-sukupolvikolleegan kanssa.

Elämä ilman shampoota

Hiukset rasvoittuvat, ne pitää siis pestä. Shampoon käytön jälkeen tarvitaan tietysti hoitoainetta - muutenhan tukka on ihan takussa. Tämän jälkeen suomalaisille lajityypilliset hiukset tykkäävät olla mahdollisimman lähellä päänahkaa. Tarvitaan siis jotain muotoilutuotetta. Ja sitten on taas pakko pestä hiukset, että muotoilutuotteen saisi kokonaan pois. Ja uusi sykli alkaa...

Aloin puolitoista vuotta sitten kampaajan innoittamana kokeilla hiustenpesuvälin harventamista. Ensin testasin shampoopesua kerran viikkoon - välissä pari kertaa toki vedellä. Hiukset tykkäsivät. Itse asiassa aina shampoopesun jälkeen ne lässähtivät. Noin vuosi sitten ajattelin testata, että mitä tapahtuu, jos jätän viikottaisen shampoopesun pois. Minusta seuraukset olivat vain positiivisia: hiukset ovat tuuheamman oloiset, hieman värikkäämmät ja kiiltävät luonnollisesti. Erittäin positiivinen seuraus on myös hiustenhoidon helppous, joka sopii minulle täydellisesti. Vesipesu 2-3 päivän välein, ilmakuivaus, kampaaminen pari kertaa päivässä.

Talvestakin selvittiin kunnialla. Pari kookosöljykäsittelyä oli tarpeen sekä hoitoaineena käytettävän öljyn lisäys silloin tällöin. Vesipesuun pitää toki panostaa kunnolla - käytän vähän tavallista lämpimämpää vettä ja hankaan päänahkaa kunnolla. Mutta se toimii, myös saunan ja liikunnan jälkeen. Suosittelen kokeilemaan! :)

Ei paha - vai?